Nykyään on yleinen mielipide, että neuvostoliittolainen terveydenhuolto oli muka laadultaan huonompaa kuin länsimainen. Puretaan tämä myytti faktojen pohjalta.
Tehdään vertailu terveydenhuollon järjestämisestä Neuvostoliitossa ja kehittyneissä kapitalistisissa maissa (USA, Iso-Britannia, Ranska, Länsi-Saksa). Se paljastaa perustavanlaatuiset erot, jotka johtuvat kahden järjestelmän luonteesta: neuvostoliittolainen lääketiede rakennettiin yhteiseksi hyväksi, länsimainen taas talouden haaraksi, joka on alistettu voiton logiikalle.
Kaupallistaminen johtaa lääketieteen kallistumiseen: hintaan sisällytetään vakuutusyhtiöiden ja osakkeenomistajien voitot, mainonnan ja byrokratian kulut. Tämän seurauksena USA käyttää suurimman osuuden BKT:staan terveydenhuoltoon, mutta jää elinajanodotteessa ja imeväiskuolleisuudessa jälkeen maille, joilla on valtiollinen järjestelmä.
Neuvostomalli puolestaan rakennettiin keskittämisen pohjalle: kaikki laitokset olivat valtion käsissä, ne rahoitettiin julkisista varoista ja niitä hallinnoi yksi elin. Yksityisklinikoiden puuttuminen poisti kilpailun potilaista voiton vuoksi – lääkäri oli objektiivisesti kiinnostunut potilaan nopeasta paranemisesta, ei hoidon pitkittämisestä.
Neuvostoliittolainen terveydenhuolto julisti ennaltaehkäisyn johtavaksi suunnaksi: poliklinikkaverkosto, yleinen terveystarkastus, työntekijöiden pakolliset tarkastukset, raskaana olevien ja vastasyntyneiden seuranta. Joukkorokotukset mahdollistivat isorokon hävittämisen sekä polion, kurkkumädän ja tuhkarokon ilmaantuvuuden jyrkän laskun. Lännessä vastaavat saavutukset saavutettiin vuosikymmeniä myöhemmin juuri keskitetyn politiikan puuttumisen vuoksi. Terveyskasvatus (terveyskoulut, luennot, terveystiedotteet) toteutettiin myös Neuvostoliitossa joukkoluonteisesti, mitä länsimainen, maksulliseen vastaanottoon keskittyvä järjestelmä ei ollut suunnitellut.
Sosialistinen järjestelmä erottui edukseen myös yhtenäisellä äitiys- ja lapsihuollolla: äitiysneuvolat, synnytyslaitokset, lastenpoliklinikat ja maitokeittiöt yhdistettiin yhdeksi vertikaaliksi. Palkallinen äitiysloma takasi naiselle toipumisen ilman pelkoa tulojen menetyksestä. USA:ssa palkallista äitiyslomaa ei ole säädetty liittovaltion tasolla vieläkään, ja vakuuttamattomien lasten lastenlääkäripalvelut ovat käytännössä saavuttamattomia. Imeväiskuolleisuus amerikkalaiskaupunkien köyhissä kortteleissa oli moninkertainen hyvinvoiviin alueisiin verrattuna – suora seuraus kapitalistisesta lähestymistavasta.
Tiede kehittyi ilman kaupallisen hyödyn sanelemia ehtoja: prioriteetit määriteltiin epidemiologisen tilanteen ja käytännön tarpeiden, ei lääkeyhtiöiden etujen mukaan. Löydöistä tuli yhteistä omaisuutta, ei patenttioikeuden kohde.
Tehdään yhteenveto:
Kapitalistinen malli, huolimatta yksittäisten klinikoiden teknisestä varustelusta, häviää sosialistiselle päätehtävän – koko väestön terveyden säilyttämisen – ratkaisemisessa. Voitto tavoitteena joutuu väistämättä ristiriitaan terveyden arvon kanssa. Neuvostokokemus osoitti: vain keskitetty, valtiollinen, ilmainen ja ennaltaehkäisyyn suuntautunut lääketiede pystyy takaamaan todellisen oikeuden terveyteen henkilön tuloista riippumatta.
