Kapitalistiset propagandistit rakastavat kertoa ja huumata kansaa saduilla "bolševismin kauhuista". Erityisen hyvin he viihtyvät kertoessaan, kuinka bolševikit "ryöstivät" kirkkoja ja tappoivat kirkonpalvelijoita. Ja tämä valhe löytää seuraajia, koska monet maamme kansalaisista ovat uskovaisia.

Kapitalistiset propagandistit kuitenkin omassa valheessaan unohtavat pari tärkeää yksityiskohtaa, jotka kääntävät käsityksen tästä ilmiöstä päälaelleen.

Virallisesti neuvostovalta alkoi takavarikoida kirkon omaisuutta vasta vuonna 1921. Tuolloin maassa riehui nälänhätä, ja työläisten ja talonpoikien valta ehdotti kirkolle, että se jakaisi arvoesineensä nälkää näkevän kansan hyväksi. Vasta kun kirkko jätti tämän ehdotuksen huomiotta, neuvostovalta aloitti kirkon omaisuuden väkivaltaisen takavarikoinnin nälkää näkevien hyväksi. Sitä ennen Punaisen armeijan harjoittamat kirkkoryöstöt olivat äärimmäisen satunnaisia eivätkä massaluonteisia, ja näiden julmuuksien toteuttajat tuomittiin välittömästi vastuuseen.

Täysin toisenlaiset olosuhteet olivat valkokaartilaisilla. Juuri valkokaartilaiset järjestivät joukkoryöstöjä kirkoissa ja takavarikoivat koruja omaan rikastumiseensa.

Tässä on merkintä valkoisesta sanomalehdestä "Priazovski krai" 27. elokuuta 1919:

"Kaikki takalinjat ja neuvostot on tuhottu. Lähetämme tervehdyksen, tuomme kotiin omaisille ja läheisille runsaita lahjoja, sotakassaan 60 miljoonaa ruplaa."

Kenraali Denikin riemuitsi vastauksenaan tähän raporttiin:

"Valtavan arvokkaan saaliin hän toi. Mitä kaikkea siinä olikaan – tuhansia kultaisia ja hopeisia esineitä, kultakehyksisiä ikoneja, kirkkoastioita, helmiä ja timantteja."

Kaikki nämä rikkaudet, jotka kenraali Mamontov toi, saatiin noin 80 kirkon ryöstön tuloksena.

Valkokaartilainen I. Luntšenkov kirjoitti jo maanpaossa osallistumisestaan tähän retkeen:

"Tämän saaliin pääosan muodostivat kirkolliset messukasukat, ikonit, ristit, jotka oli otettu 'Jumalan temppeleistä'."

Mamontovin ryöstämän kirkko-omaisuuden kirjaamiseksi Denikin perusti erityisen komission, joka nimettiin näin: "Sotasaaliin realisointikomissio".

Tässä yksi merkinnöistä:

"Pöytäkirja nro 142. Mariupolin asema, 22. lokakuuta 1919.

Minä, komission valtuutettu asiamies, alikapteeni Glebovitš, lähetin vaunussa nro 456.790 rahtikirjalla nro 084952 sotilas- ja merivoimien ylipapin Šavelskin nimiin seuraavaa:

Ikoneja – 250 kappaletta

Laatikoita, joissa kirkollista omaisuutta – 6 kappaletta

Erilaisia kelloja – 4

Joitakin osia kyntteliköistä."

Siirtääkseen syyllisyytensä tuhotuista kirkoista ja yrittääkseen säilyttää uskovaisten tuen valkokaartilaiset usein kirjasivat omat kirkkoryöstönsä bolševikkien syyksi.

Näin ollen pääasialliset kirkkoryöstöjen toteuttajat, jotka johtuivat sodan aikaisesta voitonhimosta, olivat valkokaartilaiset. Valkokaartilaiset eivät piitanneet mistään laeista, ja siksi heillä oli oikeus tehdä miehitetyillä mailla kaikkea, mitä mieli teki. Samalla kukaan heistä ei kärsinyt vakavaa rangaistusta tällaisista rikoksista. Neuvostovalta sen sijaan aktiivisesti esti Punaisen armeijan harjoittamia ryöstöjä ja rankaisi myös niitä, jotka tarkoituksellisesti ryöstivät kirkkoja.